• Home
  • What is TM
  • Benefits
  • Who is practicing TM
  • How do I Learn
  • Where do I Learn
  • What Media says
  • Contact us

Ainutlaatuisia tuloksia*

Stressiä kuvataan “21. vuosisadan sairaudeksi”. Elämme jatkuvan informaatiotulvan alla, työympäristömme ovat usein stressaavia sekä työn vaatimusten että työpaikan ihmissuhteiden osalta, ihmisten kanssakäyminen on yhä enemmän muuttunut näyttöruudun tuijottamiseksi, emmekä anna mielelle ja keholle tarpeeksi aikaa toipua päivittäisistä rasituksista. Tämä kaikki aikaa myöten heikentää terveyttä, onnellisuutta, ajattelun selkeyttä ja stressinsietokykyä.

Transsendenttinen Meditaatio on yksinkertainen, luonnollinen, vaivaton henkinen tekniikka jota harjoitetaan 20 minuuttia kahdesti päivässä ja joka antaa mielen ja kehon asettua syvään lepotilaan, joka virkistää ja auttaa poistamaan stressin haitallisia vaikutuksia.

Ja samoin kuin koko puu voi paremmin kun kastelet sen juuria, myös ihmiset havaitsevat että monet eri elämänalueet parantuvat perustavalla tavalla, kun he tuottavat tätä syvää lepoa itselleen. Yli 600 tieteellistä tutkimusta jotka on tehty 250 eri yliopistossa ja tutkimuslaitoksessa, kuten esimerkiksi Harvardin yliopistossa, osoittavat että ihmiset nukkuvat paremmin, ovat vähemmän huolissaan, voivat paremmin ja tasapainoisemmin, ajattelevat selkeämmin ja luovemmin, nauttivat paremmista ihmissuhteista ja ylipäätään paremmasta elämästä.

Tiedämme että tutkimustulokset voivat olla tylsää luettavaa, joten päätimme sen sijaan keskittyä kertomaan mitä TM-meditoijilla on sanottavaa kokemistaan hyödyistä. Jos haluat myös tutustua tutkimustuloksiin, ota yhteyttä.

Nuku paremmin

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Vähemmän stressiä

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Tee töitä fiksummin, älä kovemmin

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Kehitä sisäistä vahvuuttasi

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Ehkäise burnout

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Älä huolehdi, ole onnellinen

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Pysy paremmin tasapainossa

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Pidä huolta itsestäsi

YouTube

By loading the video, you agree to YouTube's privacy policy.
Learn more

Load video

Takaisin etusivulle

  • Home
  • What is TM
  • Benefits
  • Who is practicing TM
  • How do I Learn
  • Where do I Learn
  • What Media says
  • Privacy Policy
  • Contact us

The Transcendental Meditation technique is not intended to be a substitute for professional medical diagnosis or treatment. Always seek the advice of your physician or other qualified health provider regarding any medical condition.

© TMP Management (M) Sdn Bhd. No. 7, Jalan RU 7/1, Seksyen 7, 47100 Petaling Jaya, Selangor, Malaysia. Feedback for this site: support@transcendental-meditation.net

Follow Us: